Heffalin B

VH16-028-0199

Syntynyt24.07.2016
Rotu, sukupuoliGotlanninruss, tamma
Säkä126cm
Painoitus, tasoyleispainotus, He B, noviisi
OmistajaCalla, VRL-11247
KasvattajaAcantha Farm


Heffalin testaa mielellään uusia ihmisiä sekä hoitaessa että ratsain. Se on perusluonteeltaankin melko tammamainen, kujeilija ja kiukuttelee mielellään turhanpäiväisistä asioista etenkin tutuille ihmisille. Kuitenkin kovan ulkokuoren ja divamaisen asenteen alta löytyy ihan mukava menopeli kouluun ja valjakkoajoon. Rentoutuessaan tamma on kiva hoitaa, mutta se on silti ihan hyvä sitoa kiinni ainakin kiimojen aikana, koska tamma voi näykkiä tai nostella takajalkojaan ilmaan vatsan alustaa harjatessa tai vyötä kiristäessä. Hoitotoimenpiteissä tamma on melko lyhythermoinen, joten etenkin raspauksen ajaksi se pyritään rauhoittamaan.

Kengitykset sujuvat suhteellisen hyvin tutun kengittäjän kanssa, mutta uuden tuttavuuden kanssa se rauhoitetaan, koska tamma voi herkästi hyppiä pystyyn toimituksen kestäessä. Heffalin ei divana kestä muita tammoja, joten yleensä se tarhaa joko ruunan kanssa tai yksinään. Myös kilpailupaikoilla on syytä tamman häntään kiinnittää jo trailerista tullessa punainen rusetti varoitukseksi muille, koska se ei pelkää ojentaa auttavaa kaviota liian lähelle tuleville.. Ei tamma ole koskaan ketään potkaissut, mutta läheltä piti - tilanteita on ollut sen verran, ettei riskejä oteta. Trailerissa tamma kulkee tottuneesti, mutta sitä kuljetetaan mieluiten yksin tai kuorma-autossa, jos muita lähtee mukaan. Heffalin on uusissa tilanteissa herkkä jännittämään ja saattaa talvisin pelästyä etenkin vieraissa paikoissa lumien putoamista katolta, vaikkei mitenkään liioitellusti koskaan reagoikaan tuohon.

Ratsuna Heffalin on hoitamiseen verrattuna mukava, se ei ole liian herkkä ja soveltuu kouluratsuksi myös kokemattomalle. Se on kuitenkin suustaan sen verran herkkä, että jonkunlaiset perustaidot on ratsastajalla jo hyvä olla selkään kiivetessä. Tammalla on hyvä työmotivaatio ja se tulee tarhasta mielellään töihin. Se on hyväaskelinen ja tekee aina parhaansa tilanteessa kuin tilanteessa, vaikkei vielä paljoa osaakaan. Heffalin rakastaa valjakkoajoa ja on erityisesti tarkkuus- ja koulukokeessa omimmillaan kilpaillen noviisitasolla. Se oppii koko ajan lisää ja ottaa uudet haasteet ilolla vastaan. Maastossa tamma on luotettava porukassa, mutta ajoittaisen sätkyilyn vuoksi sillä ei maastoilla yksin valjakkoajoa lukuunottamatta. Esteitä Heffalin ei juuri ole koulu- ja valjakkopainotteisuuden vuoksi hypännyt, joten se on hypätessä hyvin kömpelö ja vähän huolimaton jaloistaan. Tämä onkin hieman ristiriitaista, koska koulukentillä tamma on erittäin tasapainoinen kokonaisuus. © Jannica


i. Björnbär
ii. Bergatroll iii. Oskar
iie. Emma
ie. Äpple iei. Ragnvald
iee. Ingegärd
e. Vien Hufflepuff
ei. Alias VDM eii. Sixten ONL
eie. Blomma VDM
ee. Erika eei. Rafaell
eee. p.s. Jag älskar du




Kilpailukalenteri

13 sijoitusta VVJ / 6 sijoitusta KRJ

VVJ 19.04.2017 Tuiskula Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 3 / 30
VVJ 06.04.2017 Faodail Stud Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 1 / 8
VVJ 09.03.2017 Teilikorpi Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 5 / 30
VVJ 07.03.2017 Teilikorpi Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 3 / 30
VVJ 05.03.2017 Teilikorpi Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 5 / 30
VVJ 04.03.2017 Teilikorpi Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 4 / 30
VVJ 02.03.2017 Teilikorpi Noviisi tarkkuuskoe yksilöille 1 / 30
VVJ 12.02.2017 Yentel Noviisi tarkkuuskoe 5 / 30
VVJ 10.02.2017 Yentel Noviisi tarkkuuskoe 4 / 30
VVJ 26.01.2017 Yentel Noviisi tarkkuuskoe 3 / 30
VVJ 20.12.2016 Ros Cirein Noviisi koulukoe yksiköille 1 / 19
VVJ 18.12.2016 Ros Cirein Noviisi koulukoe yksiköille 2 / 19
VVJ 28.08.2016 Wyat Shetlands Noviisi yhdistetty yksiköille 2 / 40


KRJ 26.12.2016 Micram Helppo C 3 / 29
KRJ 21.12.2016 Micram Helppo C 2 / 29
KRJ 20.12.2016 Micram Helppo C 4 / 29
KRJ 14.12.2016 Micram Helppo C 1 / 29
KRJ 12.12.2016 Micram Helppo C 4 / 29
KRJ 21.10.2016 Kaunovaara Helppo B 3 / 30




Tämä on virtuaalihevonen / This is a SIM game horse
ulkoasu © Cery 2016 muokkaus Calla kuva © Suomen Hippos



Faodail